Meidän luokka on koulumme suurin ja kaunein!
Oppilaita on luokallamme 33, tyttöjä 21 ja poikia 12.
Meidän luokkaan mahtuu monenlaisia oppilaita ja oppijoita. Luokka on koottu kahdesta erillisestä luokasta ja tämä suurluokka on toiminnassa toista vuotta. Olemme tutustuneet toisiimme paremmin ja nyt tuntuu, että olemme yksi luokka, eikä kaksi yhdistettyä luokkaa.
Olemme kaikki aika sopuisia, eikä opettajan tarvitse kovin usein selvitellä välituntiriitoja. Useimmiten kaikille löytyy kaveri välitunneilla. Tulemme yleensä hyvin toimeen toistemme kanssa. Harjoittelemme vielä sitä, että myös työskentely jokaisen luokkakaverin kanssa sujuisi. KiVa- projektin myötä yritämme tehdä luokastamme vielä paremmin toimivamman ryhmän. Sellaisen, jossa kaikki voivat hyvin ja tuntevat olonsa turvalliseksi.
Pidämme lähes kaikki näyttelemisestä ja ilmaisutunti on yksi viikon suosituimmista tunneista. Olemme aika taitavia koululaisia, niinpä meillä riittää aikaa lukuisille harrastuksille. Useat pelaavat joukkueessa jalkapalloa, jääkiekkoa, koripalloa tai salibandyä. Joka toisella on lemmikkieläin tai hoitohevonen. Muutamat käyvät kuvataidetunneilla ja näytelmäkerhossa. Golf kiinnostaa paria oppilasta ja joku on aloittanut karatetunnit. Soitto- ja lauluinnostus on vienyt huilu-, viulu-, piano- ja rumputunneille useammankin oppilaan.
Kaiken kaikkiaan olemme reipasta sakkia ja opettajamme johdolla innokkaita tutustumaan Rauhankoulun ohjelmaan ja tehtäviin.
T. Neloset Munkkivuoresta