Opettajan näkemys Rauhankoulu-päivästä

Sain syksyllä sähköpostin, josta kiinnostuin heti: voisin viedä oppilaani, kuudesluokkalaiset Rauhankouluun. Saisimme viettää erilaisen koulupäivän pohtien maailmaa meissä ja ympärillämme. Rauhankoulupäiväksi valikoitui sopivasti Lapsen oikeuksien päivä, marraskuun 20.

Meille kaikille tämä oli uusi kokemus. Olimme kuulleet, että siellä on kivaa ja hienoa, että pääsimme, joten tulimme iloisin odotuksin idylliselle Rauhanasemalle. Aamu alkoikin tunnelmallisesti kynttilän ympärillä piirissä. Ryhmähenkeä lujitettiin myös hauskoilla leikeillä.

Päivän teemaksi nousi kansalaisvaikuttaminen. Tutustuimme Rosa Parksiin monin eläytyvin työtavoin. Opimme, että tavallinen ihminen voi aloittaa tapahtumien ketjun, jolla maailma muuttuu. Mietimme omia toiveitamme. Pohdimme, mitä me voisimme muuttaa omassa maailmassamme. Saimme paljon ajattelun aihetta ja aineksia oman maailmankuvan muodostamiseen. Minä sain myös monta hyvää vihjettä erilaisista työtavoista, joita voisin käyttää opetuksessa.

Yhteinen päivämme päättyi taas piiriin, jossa vuorollamme työnsimme kätemme jyviä täynnä olevaan koriin. Todella hauska ja erikoinen elämys! Käsi jyväkorissa sai sanoa jotakin päivästä. Muutamille hetki oli jännittävä ja viesti oli lyhyesti: "Kivaa oli", mutta monet kiittivät erilaisesta koulupäivästä ja sen tuomista terveisistä. Niistä olisi hyvä jatkaa keskusteluja myöhemmin koulussakin.

Muutaman innokkaan oppilaan päivän kruunasi vielä pääsy paikallisradion haastateltavaksi!

Kirjoittaja on Puistolan peruskoulun apulaisrehtori.