Rauhankoulun opettajakoulutus Jokiniemessä

Rauhankoulun ja Jokiniemen yhtenäiskoulun
yhteistyöprojekti 8.10.2008 ja YK-päivänä 24.10.2008

Tausta

Toimin luokanopettajana Jokiniemen yhtenäiskoulussa Tikkurilassa ja kuulun tänä lukuvuonna 2008/09 vertikaalitiimiin, jonka tehtävänä oli YK-päivän ohjelman järjestäminen. Lisäksi koulullamme on teemavuosi kiusaamisen ehkäisyyn. Olen myös osallistunut Rauhankoulussa kokoontuvaan, eri alojen ammattilaisten muodostamaan rauhanryhmään. Yhdistimme voimamme ja siitä kumpusi idea yhteistyöstä Rauhankoulun kanssa YK-päivän pohjustukseen sekä viettoon.

Haaveenani oli saada Rauhankoululta pari kouluttajaa koulumme Isoon pajaan 8.10., joka on kaikkien opettajien yhteinen parituntinen suunnittelupalaveri muutamana kertana vuodessa. Toivoin kouluttajien kertovan Rauhankoulun toiminnasta, herättelevän rauhankasvatusajatuksia sekä esittelevän pari erilaista toiminnallista lähestymistapaa niiden työstämiseen. Sen lisäksi toivoin ideoita YK-päivän viettoon alakoulun puolelle sekä Rauhankoulun edustajia yläkoulun YK-päivän aamunavaukseen. Kun koulumme johto sekä Rauhankoulu näyttivät toiveilleni vihreää valoa, tiesin, että tästä seuraisi hedelmällinen yhteistyö.

Suunnittelu ja toteutus

Rauhankoulu sitoutui lähettämään koulullemme kaksi kouluttajaa sekä kaksi aamunavauksen vetäjää. Pohdimme yhdessä parina iltapäivänä, mitkä olisivat ne toimintatavat, joilla toisimme sanoman tehokkaasti esille. Isossa pajassa Rauhankoululla oli käytettävissä tunti n. 60 opettajan kouluttamiseen liikuntasalissa. Päädyimme ratkaisuun, että olisi parhainta noudattaa kaavaa:

1. Rauhankoulun esittäytyminen
2. Patsastyöskentely kehystarinoihin pohjautuen sekä
3. Rauhankäsitekartta rauhanpuun muodossa.

Tärkeää oli karsia ohjelmasta kaikki liian monimutkainen ja aikaa vievä ohjelma pois. Patsastyöskentelyssä mietimme tarkkaan kehystarinoita sekä toimintaa opettajien kohdalla olettaen, että suurin osa heistä ei olisi käyttänyt sitä runsaasti opetusmenetelmänään. Tarinoissa oli tyypillinen konfliktitilanne koulun arjesta, joka muodostettiin patsain ja ratkaistiin yhteistuumin.

Tästä saimme idean alakoulun YK-päivään: joka luokka voisi koota rauhanajatuslehtiä rauhanpuuhun, joka koottaisiin ruokalan seinälle.

YK-päivän toiminnallinen aamunavaus yläkoululaisille oli niin ikään tunnin kestävä tilaisuus, jossa näimme toimivammaksi ideaksi jakaa oppilaat ryhmiin luokkien mukaan. Tavoitteena oli tuoda ihmisoikeusjulistus ja YK-päivän sanoma heidän pohdintakyvyn tasolle. Aluksi ehdotimme arvojanan muodostamista oppilaista liikuntasaliin. Hylkäsimme idean, koska sillä oli riski äityä riehumiseksi pari satapäisessä nuorisojoukossa. Lopullinen ohjelmarunko oli seuraava:

1.Rauhankoulun esittäytyminen
2.Joiden ihmisoikeusjulistuksen artiklojen luku ja pohdintakysymyksiä sekä
3.Luokan kulttuurisen profiilin koonti kartongille.

Arviointi

Opettajien koulutustilaisuuden jälkeen, Rauhankoulun kouluttajat Riikka ja Anna saivat osakseen paljon kiitosta sekä rehtoreilta että opettajilta. Tilaisuus ei pelkästään herättänyt keskustelua arvostuksista ja konfliktien purkamisesta vaan myös lisäsi opettajien yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen makua. Rauhankoulu jakoi esitteitä sekä suositteli lämpimästi tutustumista toimintaansa paikan päällä Pasilassa. Tämä panos näkyi myös YK-päivän kirjavissa käsistä muodostetuista rauhanpuun aatteissa. Eräs "vanhoista" konkariopettajista kiitteli vielä moneen otteeseen tilaisuutta ja kertoi, että kouluilla ja järjestöillä oli aivan liian vähän yhteistyötä, joka kuitenkin toisi koulumaailmaan kaivattua potkua ja uusia ideoita.

Niin ikään yläkoulun aamunavaus oli toivottu toiminnallinen hetki nuorten kouluarkeen. Arvioimme ohjaajien Johannan ja Tuomaksen kanssa, että olisi tehokkaampaa kouluttaa opettajia, jotka työskentelisivät luokissa YK-päivän tiimoilta kuten alakoulunkin puolella. Oli kuitenkin mahtavaa huomata, miten hyviä rauhanideoita nuorten päässä liikkui ja miten hienosti he tekivät luokkakohtaisen kulttuurien profiilinsa. Tämäntyyppisen aamunavauksen vetäminen isolle porukalle oli valtava haaste, mutta ohjaajat tekivät sen kunnialla ja antaumuksella. Koulu on hyvin kiitollinen panoksestanne ja nuorison toiminnan ohjaamisesta.

Suosittelen Rauhankoulun yhteistyötä koulujen vesoihin ja yhteisiin suunnittelutilaisuuksiin. Sen arvomaailma on aina ajankohtainen ja toimintamenetelmien runsaus mahdollistaa moninaiset toteutusmahdollisuudet. Rohkeasti vaan ottamaan yhteyttä kouluihin ja suunnittelemaan omaa veso-ohjelmaa!

Yhteistyöstä kiittäen,
Hannele Karhula