PERJANTAINA 6.8 HIROSHIMA- PÄIVÄNÄ MUISTETAAN ATOMIPOMMIN UHREJA JA MUISTUTETAAN YDINASE-RIISUNNAN TÄRKEYDESTÄ
Elokuun 6:na päivänä maailma muistaa atomipommin uhreja Hiroshimassa ja Nagasakissa. Ydinaseiden uhka ei ole poistunut, aihe on edelleen mitä ajankohtaisin. Tänä vuonna neuvoteltiin YKssa ydinsulkusopimuksen jatkosta ja sitä ennen Yhdysvallat ja Venäjä pääsivät sopimukseen uudesta START sopimuksesta. Rauhanliike on iloinen pienistäkin edistysaskelista ydinaseriisunan tiellä mutta Hiroskima-päivänä on syytä muistuttaa, että todellisesta edistyksestä ydinaseriisunnan tiellä ollaan vielä kaukana. Saavutukset New Yorkissa ydinsulkusopimusneuvotteluissa olivat todella laihat ja monenmielestä lähinnä sanahelinää.
- Ydinaseilla ei ole, eikä saa olla roolia Euroopan turvallisuuspolitikassa. Naton tulisi olla aloitteellinen ja luopua ydinasedoktriinistaan ja purkaa kaikki taktiset ydinaseet Euroopan alueelta. Sopiva ajankohta olisi nyt uudessa startegiasta päätettäessä. Tällaisella aloitteella Nato voisi kutsua Venäjän mukaan ydinaseriisuntatalkoisiin niin, että päästäsiin edes keskustelemaan myös Venäjän Euroopan alueen ydinaseista, esittää Rauhanliiton toiminanjohtaja Laura Lodenius.
Hiroshima päivänä 6.8 muistetaan sotien uhreja ja niitä siviilejä, jotka tänäkin päivänä kärsivät sodan jaloissa. Hiroshima-päivän iltana lasketaan eri puolilla maailmaa - ja myös Suomessa - kynttilälyhdyt veteen japanilaisen tradition mukaisesti uhrien muistoksi ja muistuttamaan aseriisunnan tärkeydestä
Helsingissä Hiroshima- illan ohjelma alkaa klo 21- Oopperatalon rannassa Amfi-teatterilla. Illan puheet pitää Ritva Siikala Kassandran toiminnanjohtaja, teatteriohjaaja ja Irja Askola tuleva Helsingin piispa musiikista vastaavat Anni Rysä ( huilu) sekä Kalle Katz & Heidi Kiviharju Järj. Suomen Rauhanliitto, Svenska Fredsvänner ja Seurakuntayhtymä
Lisätietoja Laura Lodenius, 040-717 77 62
Tilaisuuksia muilla paikkakunnilla mm.
Turku klo 20-22 Auransillan kupeessa Läntisellä Rantakadulla; Ohjelma:
Puheet: Mirka Muukkonen ja Antti Sandberg, Musiikki: Kai Harju Järj. & lisätietoja: Rauhanpuolustajien Turun piirijärjestö, Marja Helin, puh. 050 5633 943
Vantaa, Tikkurila klo 18 Veininmyllyn ranta, Tikkurilantie 42 (Heurekan ja Vantaa-hotellin välissä) puhe, pastori Markku Tulander , musiikkiesitys, Pedro Casllòn ,Tilaisuuden lopuksi kukitamme Keravanjoen ,Järj. Vantaan Rauhanpuolustajat ry
Lahti,klo 21 Pikku-Vesijärven rannassa lasketaan kynttilöiden veteen Järj. SKP:n Lahden osasto
Loviisa klo 22-22.30 kynttiläpuhe Outi Arajärvi ja kynttiläkulkue Laivasilllan luona
Järj. Kristillinen Rauhanliike ja Loviisan rauhanfoorumi (Bussikuljetus rauhanfoorumiin lähtee kello 17.30 Helsingistä Kiasman edestä) Ohjelmaa Loviisan rauhanfoorumissa koko viikonlopun.
Porvoo klo 21 Lapparbäckin leirikeskuksen luona Sadankomitean ja Animalian nuoret rauhanleiriläiset laskevat lyhdyt veteen.
Närpes kl. 21 evenemang vid Tjärlax camping Arr. Närpesnejdens fredsförening