HS 11.12.2009: Sotaa ei ole mitään syytä romantisoida

Sotaa ei ole mitään syytä romantisoida

"Sodat ovat tragedia, johon valtiojohtajat hankkiutuvat tai ajautuvat. Sodat eivät synny demokraattisesti esitetyistä vaatimuksista."
Helsingin Sanomat uutisoi (HS Kotimaa 2. 12.) hämeenlinnalaisista yhdeksäsluokkalaisista, jotka viettivät erilaisen koulupäivän talvisodan maisemissa Tykistömuseossa.

Oli ilahduttavaa, että Hämeenlinnan yhteiskoulu oli päättänyt panostaa kokonaisen koulupäivän elämykselliseen ja toiminnalliseen oppimiseen koulun ulkopuolella. Kun kyseessä on arvoihin ja asenteisiin vetoava kasvatus, ovat elämyksellisyys ja kokemuksellisuus omiaan herättämään nuorissa tunteita ja kiinnostusta.
Sen pohjalta on hedelmällistä tutkia tapahtumien taustalla olevia ilmiöitä tarkemminkin.

Rauhankasvatusinstituutti ja Rauhanliitto järjestävät myös elämyksellisiä, draamallisia toimintapäiviä nuorille ympäri Suomea. Olemme huomanneet, että tarinoihin pohjaava, elämyksellinen koulupäivä näyttäytyy jokaiselle osallistujalle erilaisena ja linkittyy heidän omiin pohdintoihinsa.

Tärkeintä elämyksellisissä päivissä on niiden purkaminen: oppimista ja päivän herättämiä ajatuksia on tärkeää ohjata kysymyksillä ja keskustelulla.
Hämeenlinnalaisten kokardi kädessä viettämä koulupäivä herätti muutaman kriittisen kysymyksen. Millaisia oppimiskokemuksia päivä tarjosi nuorille? Mikä oli päivän välittämä viesti oppilaille?

Oppilaat "laitettiin tähtäämään kiväärillä ja lähetettiin talvisotaan". Tällöin joku oppilaista ilmoitti, ettei hän halua kantaa asetta. Tykistömuseon tutkimusjohtaja totesi, että "niin saattoi käydä talvisodassakin, mutta rintamalle joutui silti". Jutusta ei käy ilmi, kuinka laajasti oppilaiden ilmaisemaa kieltäytymisen teemaa käsiteltiin.

Olisi kiinnostavaa tietää, kykenivätkö vetovastuussa olevat opettajat nostamaan esille erilaisia tapoja suhtautua sotaan. Kerrottiinko esimerkiksi siitä, mitä jatkosodassa aseista kieltäytyneelle ja siitä syystä teloitetulle Arndt Pekuriselle kävi?

Muutama nuori päätti rohkeasti vastustaa leikkiaseeseen tarttumista. Sodan ja väkivallan kulttuurin vastustaminen vaatii juuri rohkeutta ja uskallusta asettua auktoriteetteja vastaan.

Kaikki sanovat vastustavansa sotaa, mutta sotia on silti aina. Tämän paradoksin puuttuva tekijä lienee juuri rohkeus.

Samasta ilmiöstä on kyse, kun koulukiusaamista koskevissa tutkimuksissa todetaan, että vain harvat nousevat kiusaamista vastaan. Myöhemmin podetaan syyllisyyttä siitä, että ei puututtu kiusaamiseen ja toimittiin siten omia arvoja vastaan.

Sodat ovat tragedia, johon valtiojohtajat hankkiutuvat tai ajautuvat. Ne eivät synny demokraattisesti esitetyistä vaatimuksista. Sotaan ei pidä sopeuttaa, sanoi Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtajan hiljan kuollut, jatkosodan kokenut isä. Lapsia ei pidä totuttaa hyväksymään sodan vääjäämättömyyttä, eikä sotaa pidä romantisoida.

On vääristeltyä välittää nuorille viesti, että "on söpöä, että pikkutytöt toimivat pikkulottina". Sota on rumaa, surullista ja tarpeetonta. Ihailtavaa on vain se, että epäinhimillistenkin kokemusten jälkeen ihminen jaksaa jatkaa elämää ja alkaa rakentaa uutta tulevaisuutta.

Nuorille tulee näyttää, millaisia keinoja demokraattinen yhteiskunta tarjoaa, jottei ihmisten ja valtioiden välisessä kanssakäymisessä tarvitsisi käyttää väkivaltaa tai ajautua sotaan.

HS:n kirjoitus nosti esille tarpeen pohtia, millaisissa yhteyksissä sotaa ja rauhaa käsitellään kouluissa. Onko keskiössä sodan vai rauhan opetus?

Parhaillaan laaditaan perusopetukseen uusia opetussuunnitelmia. Nykyisissä suunnittelmissa rauhankysymyksille ei ole varattu omaa aihekokonaisuutta vaan "rauhaa edistäviä toimintamalleja" käsitellään Turvallisuus ja liikenne -otsikon alla. Tämä jaottelu tuskin vastaa niitä arvoja, joita suurin osa suomalaisista pitää tärkeinä.

Johanna Laaja
pääsihteeri
Rauhankasvatusinstituutti

Laura Lodenius
toiminnanjohtaja
Suomen Rauhanliitto - YK-yhdistys