Kuluvan vuoden Nobelin rauhanpalkinto saatetaan antaa arabimaiden demokratialiikkeiden voimahahmoille.
"Minulla on sellainen kutina, että Nobel-komitea ja sen johto haluavat
ottaa huomioon suuret kansainväliset kysymykset, jotka sopivat väljään
rauhan määritelmään. Mikään muu tapahtuma ei pääse lähellekään tätä
lähihistoriaamme muovanneena voimana", muotoili entinen Norjan
apulaisulkoministeri Jan Egeland.
"Demokratialiikkeen kohdalla kyseeseen voisi tulla henkilö tai henkilöt,
jotka edustavat demokraattisesti toimivaa rauhanliikettä. Vaikkapa joku
liikkeiden Facebook-sivujen taustalla olleista nuorista voisi saada
palkinnon. Näin tulisi samalla tunnustettua sosiaalisen median
merkitys", hän jatkaa.
Päätöstä palkinnon voittajasta tai voittajista ei ole vielä tehty.
"Jäljellä on vielä yksi kokous. Punnitsemme muutaman ehdokkaan välillä", kertoi Nobel-komiteaan kuuluva Geir Lundestad.
Palkintoa havittelee tänä vuonna ennätykselliset 241 kandidaattia,
joista 53 on organisaatioita. Arabimaailman demokratiakehitykseen
liittyen ehdolla ovat tunisialainen bloggaaja Lina Ben Mhenni, egyptiläinen aktivisti Wael Ghonim ja Egyptin nuorisoliikkeen perustajahahmoihin kuuluva Israa Abdel Fattah.
Muita ehdokkaita ovat muun muassa paljastussivusto Wikileaksin johtaja Julian Assange, entinen Saksan liittokansleri Helmut Kohl sekä venäläisen Memorial-järjestön perustaja Svetlana Gannushkina.
Ehdokkaiden nimet ovat periaatteessa salaisia, paitsi jos heitä
ehdottaneet tahot haluavat julkistaa ne. Rauhanpalkintoehdokkaita saavat
ehdottaa entiset palkinnon saajat, sekä eri maiden hallituksien ja
parlamenttien jäsenet.
Nobelin rauhanpalkinto on suuruudeltaan 10 miljoonaa Norjan kruunua
(vajaat 1,3 miljoonaa euroa). Palkinnon saaja julkistetaan 7. lokakuuta.
HS