SIPRI: Maailman sotilasmenot jatkavat kasvuaan huolimatta finanssikriisistä

Päivämäärä: 
04.06.2010

Tukholman rauhantutkimusinstituutti SIPRI on julkaissut Vuosikirjan 2010, jonka mukaan maailman sotilasmenot kasvoivat 5,9 prosenttia vuodesta 2008 vuoteen 2009. Kaikkiaan sotilasmenot ovat kasvaneet vuodesta 2000 lähtien 49 prosenttia.

SIPRI kummastalee sitä kuinka globaali finanssikriisi ja talouden taantuma ei ole näkynyt juuri lainkaan sotilasmenoissa. Suomen kohdalla tätä selittää esimerkiksi sotilasmenojen sitominen indeksiin jolloin inflaation vaikutus ei näy sekä, että eduskunta on päättänyt korottaa automaattisesti puolustusmenoja kaksi prosenttia vuodessa. SIPRI:n mukaan Suomen puolustusmenot olivat 1,3 prosenttia bruttokansantuotteesta mikä oli kasvua 0,1 prosenttia vuoteen 2007 verrattuna. Asiantuntijat ovat valmiita lisäämään siihen prosentin johtuen yleisen asevelvollisuuden aiheuttamista kansantaloudellisista kustannuksista. Euromääräisesti laskien kasvua oli Suomen kohdalla 4,5 prosenttia mikä mukailee SIPRI:n saamia yleisiä tuloksia.

Yhdysvallat tuplasi joukkonsa Afganistanissa
SIPRI:n mukaan maailmassa oli vuonna 2009 yhteensä 54 kriisinhallinta- tai rauhanturvaoperaatiota. Niiden kustannukset nousivat 9,1 miljardiin dollariin. Yhdysvallat tuplasi joukkojensa määrän Afganistanissa ja kulutti sotimiseen maassa 65 miljardia dollaria verrattuna Irakin sotaan kulutettuun 61 miljardiin.

Päästäänkö ydinaseista eroon?
SIPRI:n arvion mukaan Yhdysvalloilla, Venäjällä, Kiinalla, Isolla-Britannialla, Ranskalla, Intialla, Pakistanilla ja Israelilla on yhteensä 2000 toimintavalmiudessa olevaa ydinasetta. Monet maailman johtavista poliitikoista, etunenässä Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ovat vaatineet maailmaa toimimaan täydellisen ydinaseriisunnan puolesta ja SIPRI toteaa pyrkimysten edenneen huolimatta takaiskuista.

Lue lisää tästä