Suomela: ETYJ parlamentaarisen kokouksen Venäjän osallistumiseen liittyvä ratkaisu Suomelta väärä

Kalevi Suomela, Rauhanliiton kunniapuheenjohtaja, mm. rauhanjärjestö Sadankomitean perustajajäsen ja ETYJ-prosessin ja nk. Helsinki-liikkeen tuntija arvioi Helsingissä järjestettävän ETYJ -kokouksen Venäjän osallistumiseen liittyvää "kriisiä". 

 

Suomen ulkopoliittisen johdon väärä ratkaisu

Suomen Rauhanliitto järjesti yhdessä Steten, LSV:n, PENin ja VIKES:in ja muutamien muiden kansalaisjärjestöjen kanssa Helsingissä Etyj:n parlamentaarisen yleiskokouksen aattona tärkeän seminaarin Cross-Border Civil Society Dialogue - 40 Years since Helsinki Final Act.

Seminaarissa kuultiin neljän venäläisen ja muutaman suomalaisen ihmisoikeusasioihin perehtyneen asiantuntijan esitykset Venäjän ihmisoikeustilanteen ja -politiikan viime vuosien kehityksestä. Raportit eivät olleet mukavaa kuultavaa, vaikka paljon tilanteen jyrkästä heikkenemisestä onkin kerrottu suomen lehdistössä jo aikaisemmin.

Seminaarin painavin anti sisältyi kokouksessa esiteltyyn EU-Venäjä kansalaisjärjestöfoorumin johtoryhmän laatimaan tuoreeseen kirjalliseen tilannekatsaukseen ja suosituksiin kansainväliselle yhteisölle (Increasing Pressure on Civil Society in Russia: Analysis and Recommendations to the International Community; Policy brief June 2015). Tilannekatsaus ja foorumin muut kannanotot ovat luettavissa osoitteessa http://eu-russia-csf.org

Seminaarissa ei keskusteltu Suomen ulkopoliittisen johdon ratkaisusta evätä niiden venäläisten pääsy Helsinkiin Etyj:n parlamentaariseen yleiskokoukseen, joiden nimet ovat Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumien takia EU:n matkustuskieltolistalla. Sehän johti tunnetusti siihen, että Venäjä päätti virallisen valtuuskunnan tasolla boikotoida Helsingin kokousta, samoin kuin Venäjän hallituksen virallisten edustajien ja venäläisen lehdistön Suomeen kohdistamiin ankariin moitteisiin. Vaikka asia ei ollut seminaarissa esillä, se antoi paljon aihetta pohtia Suomen ulkopoliittisen johdon tekemään ratkaisua.

Tekikö Suomen ulkopoliittinen johto oikean vai väärän ratkaisun?

Hallituksen taholta on annettu ymmärtää, että asiassa konsultoitiin laajasti muita EU-maita, ja että ratkaisu perustui niiden suuren enemmistön kantaan. Mutta oliko kanta viisas? Perustuiko se riittävään harkintaan? EU:n sanktiopäätös matkustuskiellosta ei ole ehdoton. Eikö Suomen olisi ollut viisasta noudattaa poikkeuksen sallivaa menettelyä ja antaa Venäjän valitseman valtuuskunnan tulla Helsinkiin?

Asian ympärillä käydyssä keskustelussa on sanottu, että Venäjä valitsi tarkoituksellisesti valtuuskuntaansa kuusi matkustuskieltolistalla olevaa henkilöä. Niin luultavasti tekikin, mutta on melkoisen arroganttia - ja poliittisesti epäviisasta - sanoa, että Suomen päätöksen jälkeen Venäjä olisi voinut valita valtuuskuntansa uudelleen. Kun ongelman todennäköinen nousu esiin oli tiedossa kuukausia ennen kokousta, Suomen hallituksella olisi ollut mahdollisuus hyvissä ajoin neuvotella Venäjän kanssa sellaisen valtuuskunnan kokoamisesta, jolla yhteentörmäys vältetään. Mitään tällaista ei tiettävästi ollut tehty?

On myös sanottu, että päätöksellään Suomi osoitti selvästi Venäjälle, missä viiteryhmässä me kansana ja valtiona olemme. Tämä on tehdyn typeryyden lapsellisin puolustus. Venäjällä tiedetään oikein hyvin, että Suomi on Euroopan unionin jäsen. Suomessa on myös kuultu paljon taloudellisiin argumentteihin perustuvaa kritiikkiä maamme osallistumisesta kauppaa koskeviin sanktioihin. Sanktiopolitiikan tehokkuutta voidaankin epäillä, mutta se on kokonaan toinen asia kuin vedota niiden Suomelle ja suomalaisille yrityksille aiheuttamaan haittaan. Taloudellisten sanktioiden suhteen Suomella ei ole EU:n jäsenenä mitään omaa harkintavaltaa, eikä pidäkään olla. Matkustuskieltosanktiot ovat kokonaan toinen asia.

Se, että Neuvostoliitto allekirjoitti vuonna 1975 Etykin Helsingin päätösasiakirjan, oli järkevän rauhanpolitiikan suurenmoinen saavutus. Se ei ollut Suomen ansio; siihen tarvittiin kaikkien allekirjoittajavaltioiden yhteisymmärrystä. Suomi saa lukea ansiokseen, että se pitkään harjoittamansa ulkopolitiikan ansiosta saattoi osaltaan auttaa yhteisymmärryksen löytymisessä.

Neuvostoliiton ja neuvostoimperiumin hajotessa Pariisissa vuonna 1990 pidetty Ety- kokous ja sen päätösasiakirja, jossa Helsingin sitoumukset uusittiin, oli niin ikään suuri historiallinen saavutus ja järkevän rauhanpolitiikan voitto.

Vuosien 1975 ja 1990 välillä Ety- prosessi oli Venäjän ja Itä-Euroopan maiden kansalaisyhteiskuntien tasolla synnyttänyt tärkeän ihmisoikeusliikkeen. Se loi näihin poliittisen totalitarismin oloissa eläviin maihin kansalaisyhteiskunnan alun ja muutostahtoisen tietoisuuden demokraattisen hallinnon perustumisesta aktiivisen kansalaisyhteiskunnan olemassa oloon. Poliittisten kansalaisoikeuksien, ihmisoikeuksien ja demokratian edistämisessä Etyk/Etyj ja sen ansiosta syntynyt Helsinki-liike ovat olleet 1900-luvun tärkein prosessi.

Venäjä syyllistyy nyt Krimillä ja Itä-Ukrainassa vakaviin sekä YK:n että Etyjin periaatteiden - ja siis omien sitoumuksiensa - loukkauksiin. Ehkä vielä paljon huolestuttavampaa on se ihmisoikeuksia, sananvapautta, ja demokratiaa rajoittava kehitys, joka Venäjällä on ollut käynnissä jo vuosia ennen Ukrainan kriisin puhkeamista. Venäjästä on tullut kansainvälisen yhteisön ja oman väestönsä kannalta ongelmallisempi valtio kuin Neuvostoliitto oli vuosien 1975 - 1990 välillä.

Venäjä on kuitenkin Euroopan Neuvoston (ja siis Euroopan ihmisoikeussopimuksen) jäsen. Samoin se on Etyjin jäsen. Jos kansainvälinen yhteisö valitsee sen tien, että se eristää Venäjän, se tulee samalla valinneeksi lisääntyvän asevarustelun ja voimapolitiikan voimistumisen tien. Sen tien päässä voi olla mitä tahansa.

Venäläisten olisi pitänyt päästä Helsinkiin millä tahansa valitsemallaan valtuuskunnalla kuulemaan se kritiikki jonka kansainvälinen yhteisö kohdistaa Venäjän politiikkaan Ukrainan kriisissä ja kuulemaan se huoli, jota kansainvälinen yhteisö oikeutetusti kokee Venäjän ihmisoikeuksien, sanavapauden ja demokratiakehityksen taantumisesta.

Kalevi Suomela