Yhdysvaltojen säätämä rypäleaseiden vientikielto laittaa Suomen ahtaalle asemarkkinoilla

Päivämäärä: 
12.03.2009
Julkaisuvapaa heti

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on allekirjoittanut lain, joka kieltää pysyvästi lähes kaikkien rypäleammusten viennin Yhdysvalloista. Kongressi hyväksyi vientikiellon tiistaina.

Uuden lain mukaan Yhdysvalloista voi viedä vain rypäleammuksia, jotka jättävät jälkeensä räjähtämättömiä tytärammuksia korkeintaan yhden prosentin. Lisäksi rypäleammuksia vastaanottavan maan on hyväksyttävä, että rypäleammuksia "ei käytetä alueilla, joilla tiedetään olevan siviilejä."

United States Campaign to Ban Landmines and Cluster Bombsin mukaan vain pieni murto-osa Yhdysvaltojen asevarastoissa olevista ammuksista täyttää yhden prosentin vaatimuksen. Ensimmäisen kerran vastaava kielto otettiin käyttöön joulukuussa 2007, mutta laki oli voimassa vain vuoden.

Mistä Suomi ostaa rypäleaseensa?

Kansainvälisen rypäleasekampanjan Suomen maakoordinaattori Laura Lodenius Rauhanliitosta pitää Yhdysvaltain tekemää vientikieltopäätöstä selkeänä vastuunkantamisena. "Tämän kaltaista moratoriota [lakitasoista linjausta] odotamme myös Suomelta", Lodenius toteaa.

Lodeniusta kiinnostaa myös, että mistä Suomi aikoo rypäleaseensa jatkossa hankkia. Helsingin Sanomien verkkoliite uutisoi 30. lokakuuta 2008, että Suomen oli tarkoitus ostaa rypäleammuksia Espanjasta. Espanjan liityttyä rypäleaseet kieltävään Oslon sopimukseen ostoaikeet peruuntunevat.

"Valtaosa EU- ja OECD-maista on sopimuksen allekirjoittanut, vaihtoehtoiksi jäävät toki Israelin ja Venäjän kaltaiset maat, mutta onko tämä Suomen ulkopolitiikan mukaista", Lodenius kysyy. Hän muistuttaa myös, että humanitaarista lainsäädäntöä kunnioittavat maat eivät myy rypäleaseita.

Yhdysvaltojen viemiä rypäleammuksia käytti viimeksi Israel eteläisessä Libanonissa. Libanonin sodassa käytettyjen rypäleammusten tytärammuksista raportoitiin jääneen räjähtämättä jopa 40%. Rypäleaseiden räjähtämättömät tytärammukset ovat tappaneet ja haavoittaneet satoja siviilejä sekä miinanraivaajia Libanonin sodan päättymisen jälkeen. Yhdysvallat ei ole liittynyt Oslon rypäleaseet kieltävään sopimukseen.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Laura Lodenius
Suomen Rauhanliitto - YK-yhdistys

puh. 040 717 7762

Lisätietoa päätöksestä:

http://www.fcnl.org/press/releases/omnibus031109.htm